Kuva: Kai Lassfolk
Havahduin vastikään ajatukseen, että olen Helsingin yliopiston kasvatti juurta jaksaen – sekä opintojen että työelämän suhteen. Elän institutionaalisessa ja akateemisessa kuplassa, johon olen imeytynyt kulkien koko työurani ajan ikään kuin väärään suuntaan. Aloin työskennellä Helsingin yliopistossa lokakuussa 1996 Vironkadulla Helsingin Kruununhaassa – rakennuksessa, jossa silloin sijaitsivat Fonetiikan ja Musiikkitieteen laitokset. Pian huomasin, että työskentelen talossa, jonka kellariin oli varastoitu Erkki Kurenniemen rakentamia sähkösoittimia. Kannoin, sittemmin ystäväksi ja kollegaksi hahmottuneen, Kai Lassfolkin kanssa soittimet musiikkitieteen studioon ja ryhdyin selvittämään, miten niitä soitetaan ja kuka niitä on käyttänyt.
Yliopisto-opintoni aloitin kognitiotieteessä vuonna 1999. Kiinnostus elektroniseen musiikkiin ja sähkösoittimiin vei kuitenkin mennessään ja juurruin musiikkitieteen studioon ensin opintopiirejä järjestämään, omia opintojani tekemään ja sittemmin (tunti)opettamaan. Pääaineeni vaihdoin musiikkitieteeksi vuonna 2002 viimeisellä hetkellä, jolloin vaihdon sai tehdä ilman pääsykoetta. Tällä lienee oma vaikutuksensa profiiliini musiikintutkijana. Erinäisistä taloudellisista sitoumuksista johtuen en voinut luopua päätoimestani, vaan tein perus- ja jatko-opintoni muutamaa lyhyttä katkosta lukuun ottamatta työni ohessa. Maisterintutkintoni sain lopulta valmiiksi vuonna 2007 aiheenani Jukka Ruohomäen elektroninen musiikki. Kurenniemen sähkösoitinten käyttötapauksista ja soittimilla tehdystä musiikista väittelin joulukuussa 2020. Vuodesta 2016 alkaen päätoimeni työtehtävät ovat puolestaan koostuneet tutkimusaineistojen hallinnan prosessien, ohjeiden ja koulutuksen suunnittelusta. Tällä lienee oma vaikutuksensa näkemyksiini tutkimusprosessien suunnittelusta ja toimeenpanosta myös opetus- ja tutkimuspuolella.
Tällä hetkellä työskentelen Helsingin yliopiston musiikkitieteen määräaikaisena yliopistonlehtorina. Koitan jatkaa siitä, mihin Kai menehdyttyään vajaa kaksi vuotta sitten jäi. Nykytoimessani ylläpidän siis HY:n musiikintutkimuslaboratoriota. Silloin kun opetus- ja ohjaustyöltä jää aikaa, jatkan väitöstutkimukseni sivujuonteessa kytenyttä Osmo Lindemanin musiikin – erityisesti sähkömusiikin – tutkimusta. Lindemanin kelanauhat ovat muiden arkistojen helmien ohessa osa UHMRL:n uniikkia kulttuuriperintökokoelmaa. Muun tutkimustyön ohella kirjoitan yliopiston studion historiikkia sekä hahmottelen tutkimushankkeita musiikin ja teknologian vuorovaikutuksesta.
Kuluvan vuoden alussa aloitin Musiikin päätoimittajana ja tulin Meri Kydön ja Tuire Ranta-Meyerin seuraksi täydentämään päätoimitustiimiä Lasse Lehtosen riennettyä muihin tehtäviin. Päätoimittajuus Musiikissa tuntuu luontevalta askeleelta kotimaisen musiikintutkimuksen kentällä toimiessa. Tuntuu myös kuin tulisin, jos en nyt kotiin, niin johonkin kovin tuttuun paikkaan. Vierailin päätoimittajana lehdessä vuonna 2019, jolloin koostin Musiikkiin teemanumeron Musiikki ja teknologia III. Tiedelehden päätoimittaminen on erittäin innostavaa puuhaa. Tehtävä tarjoaa mielenkiintoisen näköalan kotimaiseen musiikintutkimuksen kenttään. Tämän huomasin jo aiemmin, kun sain kunnian toimia Musiikin suunnan päätoimittajana muutaman vuoden 2010-luvun alkupuolella. Odotan mielenkiinnolla nyt alkanutta kolmivuotiskautta, inspiroivia ja avartavia keskusteluja kirjoittajien, arvioijien ja toimituskunnan kanssa.